< Kaikki uutiset

Arto Nieminen aloittaa uutena toimitusjohtajana ja yritystoiminnassa tapahtuu hallinnollisia muutoksia 1.6.2019

15.5.2019Eeva Vierros

Micro Aided Design Oy eli M.A.D. jakautuu kahteen eri osakeyhtiöön 1.6.2019. Tulevat osakeyhtiöt ovat nimeltään Micro Aided Design Oy ja Algoritmi Oy. Uusi Micro Aided Design Oy jatkaa toimintaansa samanlaisena ja samalla nimellä kuin ennenkin, liiketoiminta ei muutu. Muutos on hallinnollinen. 

Micro Aided Design Oy:n toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2019 Arto Nieminen, KTM. Nykyinen toimitusjohtaja Severi Virolainen jatkaa asiantuntijatehtävissä ja hallituksessa.

Arto Niemisellä on monipuolinen ja pitkä kokemus liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä rakennus- ja kiinteistösijoitusalalta YIT Oyj:n ja Avara Oy:n palveluksessa.

”M.A.D.in aloittaessa uudessa muodossaan 1.6.2019, meillä on hieno mahdollisuus lähteä luomaan yritykselle uutta strategiaa. Keskipisteessä tulevat olemaan asiantuntijapalveluidemme kehittäminen ja kasvattaminen, työntekijöiden osaaminen, motivaatio ja pysyvyys”, sanoo Arto Nieminen.

Micro Aided Design Oy:n Y-tunnus on 1.6.2019 alkaen 2959032-3. Laskujen maksussa tulee huomioida, että 1.6.2019 lähtien käytössä on enää vain OP:n tilinumero (FI79 5780 3820 1129 43). Laskutustiedoista tulee lisätietoa lähiaikoina.

Sivustomme käyttää evästeitä