In English
sivukartta

Lehdistötiedotteet

Kolmiulotteista tietomallinnusta Suomessa jo 25 vuotta!

maanantaina 29. huhtikuuta 2013

Rakennusuunnittelu on kokenut muutaman viime vuosikymmenen aikana useammankin mullistuksen. Muutos on ollut nopeaa: paperi on vähitellen vaihtunut tietokoneen ruutuun ja kaksiulotteinen viiva 3D-tietomalliin. Harva kuitenkaan tietää, että 3D-tietomallinnus (BIM) sai alkunsa jo 80-luvun alussa, jolloin Graphisoft julkisti ArchiCAD-ohjelmansa. Tuo edelläkävijyys on jatkunut nykypäivään saakka. Suomalainen Micro Aided Design Oy – lyhyemmin M.A.D. – on kantanut lippua ArchiCADin Suomen-valloituksessa jo neljännesvuosisadan.

M.A.D. on kasvanut 25 vuodessa muutaman hengen yrityksestä varteenotettavaksi asiantuntijaorganisaatioksi, joka hallinnoi ja myy useaa eturivin ohjelmistoa, kouluttaa ja konsultoi eri suunnittelualojen ammattilaisia sekä osallistuu tutkimustyöhön ja lukuisiin projekteihin.

Kuinka tähän on päästy ja miltä tietokoneavusteinen suunnittelu näyttää huomenna? Se selviää M.A.D.in 25-vuotisjuhlallisuuksissa 16.5.2013.

M.A.D. 25 vuotta -juhlaseminaari ja -illanvietto
Aika: 16.5.2013 klo 12 alkaen
Paikka: Keilaranta 1, 02150 Espoo
(kartta)

Ilmoittautuminen ja lisätiedot
Ilmoittautuminen ja ohjelma: www.mad.fi/mad/25v.html
Lisätiedot ja haastattelut: toimitusjohtaja Severi Virolainen: severi@mad.fi, 020 741 9701

M.A.D.
Micro Aided Design Oy (M.A.D.) on tietokoneavusteiseen rakennussuunnitteluun ja tietomallintamiseen erikoistunut asiantuntijaorganisaatio. M.A.D.in edustama päätuote on ArchiCAD, jota käyttää yli 70 % suomalaisista arkkitehtitoimistoista. M.A.D. tarjoaa myös konsultointia ja koulutusta. M.A.D. on perustettu vuonna 1988 ja se on vakaasti tulorahoituksella kasvanut alansa edelläkävijä. Liikevaihto on noin 2,8 miljoonaa euroa.


Näe tuleva talosi 3D-televisiostasi* tai tietokoneeltasi kolmiulotteisesti!

maanantaina 15. huhtikuuta 2013

Kun on elämän suurimman hankinnan eli asunnon oston aika, kannattaa muistaa, että nykyaikainen talotoimittaja tai asuntomyyjä voi tarjota muutakin kuin pelkän pinkan piirustuksia. Suunnitelman voi nimittäin nähdä myös havainnollisemmin: BIMx-ohjelman avulla rakennusta voi tarkastella kolmiulotteisesti ja aidontuntuisesti.

Rakennusmallin sisällä voi liikkua aivan kuin kävelisi oikeassa talossa. Miltä keittion seinä näyttäisi keltaisena? Millainen näkymä avautuu saunan lauteilta? BIMx:n avulla sekin selviää. Rakennuksen katselu onnistuu tietokoneella tai mobiililaitteella missä ja milloin tahansa – ilmaiseksi. Suunnitelman tarkastelusta tulee mielenkiintoista ja vuorovaikutteista. Mikset siis kysyisi rakennuksesi suunnitelmasta BIMx-mallia?

Nyt BIMx:ssä on muun muassa portaaton vaakaleikkausesitystapa, joka tekee mallista entistäkin havainnollisemman. Millainen ja kuinka leveä on kaappi olohuoneen seinän vieressä? Ei hätää, sillä katselun aikana voi myös ottaa mittoja ja saada elementeistä lisätietoja sormen näpäytyksellä.

BIMx tuo rakennuksen tietomallin myös työmaalle. Virheitä syntyy vähemmän ja rakentaminen on selkeämpää, kun suunnitelma on ajan tasalla ja kulkee mukana.

* Tietokoneet ja useimmat mobiililaitteet tukevat näytön jakamista televisioruudulle.

Lisätiedot
tekninen asiantuntija Ville Pietilä: ville@mad.fi, 020 741 9702
toimitusjohtaja Severi Virolainen: severi@mad.fi, 020 741 9701
Lisätietoa ja kuvia: www.mad.fi/mad/bimx.html

M.A.D.
Micro Aided Design Oy (M.A.D.) on tietokoneavusteiseen rakennussuunnitteluun ja tietomallintamiseen erikoistunut asiantuntijaorganisaatio. M.A.D.in edustama päätuote on ArchiCAD, jota käyttää yli 70 % suomalaisista arkkitehtitoimistoista. M.A.D. tarjoaa myös konsultointia ja koulutusta. M.A.D. on perustettu vuonna 1988 ja se on vakaasti tulorahoituksella kasvanut alansa edelläkävijä. Liikevaihto on noin 2,8 miljoonaa euroa.


Graphisoft EcoDesigner – pieni teko, suuri eko

maanantaina 15. kesäkuuta 2009

EcoDesigner-lehdistötiedote PDF-tiedostona: EcoDesigner-lehdistötiedote.pdf


Opiskelijat hallitsevat 3D-mallintamisen – opiskelijakilpailun satoa

maanantaina 6. huhtikuuta 2009

Opiskelijakilpailu-tiedote PDF-tiedostona: Opiskelijakilpailu-tiedote.pdf

Kuvia: opiskelijakilpailu_kuvat.zip (22.2Mt)


Virtual Building Explorer

perjantaina 6. maaliskuuta 2009

Virtual Building Explorer -lehdistötiedote PDF-tiedostona: VBE.pdf


VirtuaaliViipuri

perjantaina 6. maaliskuuta 2009

VirtuaaliViipuri-lehdistötiedote PDF-tiedostona: VBE.pdf

Viipurin linna VBE-malli: viipurin_linna.zip

VBE-mallin näppäinoikotiet: vbe-nappaimet.jpg

Kuvia: kuvia.zip